6

Eilen käytiin Turun seudulla koiranäyttelyssä. Helmi ei aluks meinannut tulla toimeen Katjan (eräs kenen kyydillä sinne näyttelyyn päästiin) koiran kanssa mut kotimatkalla tää koira olikin jo ihan kiva.
Aamulla seiskan aikaan söin kaks leipää ja sen vähäisen syömisen huomas neljän aikaan näyttelypaikaklla kun kädet vaan täris ja huimas järjettömän päänsäryn kera. Auringonpaisteella oli varmasti osansa mun järkyttävään oloon. Söin kaks pientä lihapullan palaa, kun alkoi heikottaa enemmänkin. Pysähdyttiin takastulomatkalla sit heseen josta otin juustoaterian mukaan kun Katja otti kerroshampurilaisen. Ranskalaiset maistu pahoilta joten syötin niitä sitten Helmille pari, juomana tietty sprite zeroa, mut kaikkea en jaksanut juoda ennen kuin jatkettiin matkaa heseltä joten heitin ne sit roskiin. Kuten aina, hampurilaisen sisältä ongin suolakurkut pois :-D Kotona illalla söin sit pari palaa suklaata, sipsejä ja ranskanleipää. Vaaka näyttää varmaan +500kg mut ei voi mitään. Tää päivä sit vähemmillä syömisillä niin eiköhän saada se maanantaiks näyttää vähemmän.......

Selkä paloi tuolla näyttelyissä aika mahtavasti ja on kyl ihan sen tuntunenkin. Paitaa kun laitto päälle aamulla niin oisin voinut itkeä, sen verta sattui. Ois vaan palanut tällä kertaa myös olkapäät, mut pitiki toi selkä.. Sen siitä saa kun ei laittanut aurinkorasvaa tarpeeksi ja istui kehänlaidalla selkä aurinkoon päin pari tuntia. Olkapäihin taisin laittaa sitä rasvaa enemmän kuin muualle selkään, siitä johtuu varmaan se että olkapäät ei oo palaneet mut muuten on, ens kerralla villapaita päälle kun mennään näyttelyyn..

Ja kaikista tärkein asia, Helmi sai näyttelystä erinomaisen, muttei sertinarvoista eikä sijoittunut luokassaan. Ainoa, ketä sai sertinarvoisen oli Geeba, joka ei yllättänyt ketään. Yhdestätoista veteraaninartusta vain kuusi sai erinomaisen ja tuomari jakoi paljon erittäin hyvää ja hyvääkin ilmeisesti, joten ollaan tosi tyytyväisiä erinomaiseen, vaikkei sertinarvoista saatu vieläkään. Ehkä vielä joskus, onneks me ei suomesta sertejä tarvitakaan ;)

eka kuva klik, flickr.com

5

Tuntuu, et kirjoittaisiin jotain päiväkirjaa, vaik päiväkirjatyyppistähän tää taitaa enemmän ollakin. En oo päiväkirjaa kirjottanut piiiiitkään aikaan, siinä vaiheessa kun siirryin miljoonaan eri blogiin, hylkäsin julmasti päiväkirjat. Blogit on selkeesti tulevaisuutta ja päiväkirjat menneisyyttä. Joskus nuorempana oli ihan arkipäiväistä kirjottaa päiväkirjaan joka ilta, mut nyt on vaan helpompi ja mukavempi kirjottaa koneella blogiin.

Hmmh. Aamulla herätys kymmeneltä, leivän syönti aamupalaksi ja sit koirat ulos. Sen jälkeen kohti bussipysäkkiä ja viemään hoitokoiraa lenkille. Jalka taas oireili tiistaisista kyykyistä + entinen ns. polvivamma vaivasi, mut päätin että kerta rahalle tarvetta niin todellakin lähden käyttämään sen koiran. Koko matka oli yhtä tuskaa, kun jouduit kävellä pysäkeille ja vielä koiran kanssa ulkona. Lopulta tyydyttiin hoitokoiran kanssa vaan 20min pikkulenkkiin, sillä musta tuntui että jalka kuolee ihan oikeasti.
Illalla sit vähän ennen viittä lähdettiin ton hoitopennun kanssa kohti Helsinkiä, jossa oli match show. Tarkoitus oli mennä vähän totuttelemaan sen kanssa suuressa koirajoukossa olemiseen ja tyttö olikin tosi reipas! Aluks epäröi hirveesti miten käyttäytyä, mut sen jälkeen kaikki koirat oli tosi kivoja ja oli kivaa kun ihmiset tuli rapsuttelemaan. Ja mikä parasta, sai juoda vettä niin paljon kun halusi! Tolla on tapana meillä kotona juoda vettä turhan paljon ja tuolla sit katsoin paremmaksi antaa sen juoda turhan paljon, kuin turhan vähän. Mieluummin jatkuvasti pissaava koira, kuin koira kenellä on lämpöhalvaus sen takia ettei se oo saanut juoda. Päästiin kokeilemaan junaa, bussia ja ratikkaa, ehdotin kaverille et oltais viel metro käyty testaamassa mut jätettiin sit väliin.

Oli kiva päivä, vaikka tulikin syötyä aivan liikaa. Aamulla siis pala maalaisviipaileita (eli yks pala vaaleaa leipää) ja kahden aikaan aloin grillata makkaraa ja uuniin meni ranskalaiset tän kaveriksi. Ja kun tulin lenkittämästä hoitokoiraa, tuli käytyä K-marketista ostamasta 0,5l Sprite zeroa ja sen lisäksi Lipsi vadelma -mehujää tai mitä ovatkaan. Sit kun kävin automaatilla kattoo oliko rahat tulleet tilille, niin sen kunniaksi kävin Valintatalosta ostamasta Maraboun Daim -suklaalevyn, josta söinkin yli puolet tän päivän (eilisen päivän) aikana. Söin puoltoista grillimakkaraa ja siinä mukana vähän ranskalaisia. Kaverin kanssa käytiin Alepassa tuolla Helsingissä ollessa ja sieltähän ostin lihapasteijan ja pikkupussin pantterikarkkeja. Kotona sit söin vielä pari viinirypälettä, vaikka kello oli jo aivan liikaa.
Onneks tuli sentään ees vähän liikuttua, se kuluttaa ees osan tosta järkyttävästä ruokamäärästä. Painoa oli tänään aamulla 51,3kg, huomenna se on sit taas noussut mut huomenna ei ookkaan varaa lähtee minnekään, niin ei tuu karkkiakaan ostettua. Suklaa ja pantterikarkit on kaks mun suurimpia paheita, sprite & coca cola zerojen lisäksi.

Äitin kanssa puhuttiin tänään siitä, kuinka mullakin on ruvennut polvi ongelmoimaan. Meillä liikkuu sitä kuulema suvussa äitin puolella enemmänkin ja mummi oli äitille aikoinaan sanonut, että mee vaan lääkäriin sen polven kanssa niin ne sanoo että joku siinä on mut sitä ei voi hoitaa. Tätä äiti veikkasi mullekin sit sanottavan. Äidillä kuten mullakin polvi välillä muljahtelee silleen pois paikoiltaan, eikä sillä voi kunnolla astua. Mulla tätä tekee useimmiten vasen polvi, kerran on oikeakin polvi alkanut ongelmoida.
Mietin myös tänään bussissa, että voiskohan mulla olla tullut käteen maksaläiskiä, kun on ihan hassuja täpliä tohon tullut. Yhdessä vaiheessa mulle tuli kaulaan, mut sieltä ne lähti sit kans pois. Jo parin vuoden ajan mulla on ollut tollanen maksaläiskä oikeassa kyljessä, vaik terveydenhoitaja puhukin jostain kahviläiskistäkin kun kävin sille näyttämässä.

Huomenna taas uusi päivä ja pitää keksiä jotain kivaa tekemistä. Hoitopentu lähtee perjantaina ja tulee varmasti niiiiiin kova ikävä mun rakasta :( ♥

eka kuva klik, toka kuva klik, flickr.com

4

Alitajunnassani mä tiesin jo tolloin joulukuussa, että haluun työskennellä eläinten kanssa. Yhteishaku oli tulossa, mut mä vaan alistuin kohtalooni että meen lukioon ja siinä se. Siinä ois aikaa miettiä, et mitä mä oikeesti haluun tehdä. Mut sit kuukaus ennen yhteishakua keksin, että musta vois oikeesti tulla eläintenhoitaja. Kannuksessa toimi eläintenhoitajakoulutus, jolla oli erikoisempi nimike, kennelala. Olin lukenut siitä paljon kaikkea kivaa, mut en silti ollut tajunnut, että voisin oikeesti hakea sinne.

Löysin paljon muitakin kivoja kouluja, missä opiskella eläintenhoitajaksi, kuten mm. Hyvinkään Hyria ja Mäntsälän Keuda, eikä unohdeta Kiteen ammattiopistoakaan, eikä Kajaaninkaan (?) koulua ja mukana oli vielä Paimionkin opisto, paljon oli vaihtoehtoja, mut lopulta ne karsiutui yksitellen pois. Oli enää jäljellä Hyvinkää, Kitee, Paimio ja Kannus. Hyvinkään suljin heti pois, sillä katsoin ettei mulla ole mitään mahdollisuutta päästä sinne jos Kannus on ensimmäisenä. Näin ollen hain sitten Kannukseen, Kiteelle ja Paimioon.
Kesäkuun tulosten tullessa julki, sain tiedon että olin päässyt Pohjois-Karjalan ammattiopistoon Kiteelle, opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Heippahei lukiot, ei nähdä syksyllä! Nyt vasta alan tajuta, et mun kaikki kaverit jää tänne ja mä lähen pois. Yksin jonnekin kauas Pohjois-Karjalaan. Mitä mä teen siellä? Entä jos en saa kavereita? Paniikki hiipii pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, vielä kun todennäköisesti saavun kouluun viis päivää muita myöhemmin. Niillähän on jo hyvät välit siinä vaiheessa toisiinsa ja mä oon sit yksin siellä Helmin kanssa harjoittelemassa miten seistään päällään, kun ei oo parempaakaan tekemistä. Pitää toivoo et joku jaksais munkin kanssa kaveerata.

Mä en tajuu mitä tälle mun laihdutukselle tapahtui, PUOLI VUOTTA oon jumittanut tässä painossa. Tai no, kyllähän mä yhdessä vaiheessa keväällä painoin kivat 58 kiloa, mikäs sen mukavempaa. Sitä ennen mun maksimipaino on ollut 52 kiloa ja sit kävi näin. Nyt on pudotettu jo 6-7kg, mut vielä on matkaa edessä siihen mun tavoitepainoon. 40kg vieläkin piilee täällä jossain mun haaveissa, ois se vaan niin ihanaa. Saisin ees kerrankin olla pieni. Missä on se aika, kun mulla oli painoa 44 kiloa, oli niin lähellä se ihanan ihana 40kg. Miks mä luovutin? Mä en tiedä.

Tais olla niitä aikoja, kun meillä meni Minnan kanssa poikki. Olinko mä vaan niin rikki, etten pystynyt enää keskittyä siihen? Minna oli mun itsekuri. Se auttoi jaksamaan, sen takia jaksoin yrittää. Sillon kaikki oli viel hyvin, vai oliko? Mä en muista. En tiedä. Ihan sama. Nyt se on mulle tosi rakas ystävä, tuntuu vihdoinkin et oisin päässyt siitä kunnolla yli ja voin olla ylpee itsestäni. Tiiä sitten miten kaikki tunteet nousee pintaan, kun muutan lähemmäs sitä ja tapaamiset on useammin mahdollisia. En mä voi muuta kun toivoa, että oon saanut ne kokonaan selätettyä. Ehkä oon, ehkä en, sen näkee sitten.

Nyt mulla on S'n lupa laihduttaa, mut ei tästä meinaa tulla mitään. Pääsin 50.6kg, mut sit lihoin takasin 52kg, nyt painoa taitaapi olla 51.4kg, joka on aivan liikaa. Haluun uskoa, että pääsen vielä siihen 40 kiloon, mut nyt oon aika epätoivoinen sen suhteen. Mun pitäis saada se mun itsekuri takaisin. Ehkä mä ens jouluna pystyn jo sanomaan ei, kun pitäis syödä mummilla jouluruokaa. Mut sit äiti vois alkaa epäillä ja joutuisin Kiteeltä kotiin. Ei se haittaa jos en viihdy siellä, mut oishan se kiva saada opiskelut saatettua kunnialla loppuun.. 2009 jouluna osasin sanoa ruualle ei, nyt epäröin ja sanon joo, vaikka ääni päässä huutaa älä syö. Huoh.

Miks mun pitää tietää mitä mä haluan elämältäni? Miks mun pitää tietää mitä mä haluun tehdä milloinkin? Miks mun pitää tietää mitä mä haluan syödä huomenna tai ylihuomenna? Entä jos en haluu nyt tietää, entä jos haluun vaan antaa elämän kulkea eteenpäin ja saada tietää vastauksia näihin miljooniin kysymyksiin sit vaan ajallaan? Äiti aina sanoo, että sä et sit tiedä mistään mitään ikinä. Miks mun täytyis tietää? Oon lähes joka kerta sanonut mitä haluun syödä, mut ei se riitä. Sama kun kaikki kaverit ties, että mitä niistä tulee opiskelujen jälkeen, mulla se oli vielä epäselvää. Äiti sanoi, että kyllä se pitäis tässä vaiheessa jo tietää, mut en mä tiennyt. Miks mun ois pitänyt tietää? Hoitokoirankin omistaja sanoi, ettei sekään mun ikäisenä tiennyt vaan lähti lukioon hakemaan jatkoaikaa miettimiselle. En mä tahdo tietää mistään mitään, miks mun pitäis nyt tietääkään?

Toinen koira meiltä lähti, samoiten iskällä meni poikki sen naisystävän kanssa, elikkäs meillä on enää nyt toi Helmi, joka lähtee mun kanssa Kiteellekin. Voi olla, et Helmi ei sopeudu ollenkaan sinne, mut äiti on sanonut et sen saa sit tuoda kotiin tarvittaessa. Australianpaimenkoira mulle tulee toivottavasti vielä tän vuoden puolella, joten voi olla että se kans syrjäyttää Helmin asuntolasta, jos en saa samassa solussa asuvilta lupaa tuoda kahta koiraa. Mietityttää kanssa, että miten saan pennun opetettua sisäsiistiksi asuntolassa, mut sen näkee sitten.
Nyt meillä on saksanpaimenkoiranpentu hoidossa äitin kaverilta (pennen kasvattaja), lähtee kotiinsa taas perjantaina. Pentukuume vaan kasvaa ja oon pennun kanssa kauheesti touhunnutkin kaikkea. Silti en ymmärrä, miten sille on meillä ollessaan tullut remmirähjääjäpiirteitä, vaikka sillä onkin vaan positiivisia koirakokemuksia. Noh, kohta se ei oo enää meidän ongelma!

Eka kuva klik, toka kuva klik, kolmas kuva klik, flickr.com