4

Alitajunnassani mä tiesin jo tolloin joulukuussa, että haluun työskennellä eläinten kanssa. Yhteishaku oli tulossa, mut mä vaan alistuin kohtalooni että meen lukioon ja siinä se. Siinä ois aikaa miettiä, et mitä mä oikeesti haluun tehdä. Mut sit kuukaus ennen yhteishakua keksin, että musta vois oikeesti tulla eläintenhoitaja. Kannuksessa toimi eläintenhoitajakoulutus, jolla oli erikoisempi nimike, kennelala. Olin lukenut siitä paljon kaikkea kivaa, mut en silti ollut tajunnut, että voisin oikeesti hakea sinne.

Löysin paljon muitakin kivoja kouluja, missä opiskella eläintenhoitajaksi, kuten mm. Hyvinkään Hyria ja Mäntsälän Keuda, eikä unohdeta Kiteen ammattiopistoakaan, eikä Kajaaninkaan (?) koulua ja mukana oli vielä Paimionkin opisto, paljon oli vaihtoehtoja, mut lopulta ne karsiutui yksitellen pois. Oli enää jäljellä Hyvinkää, Kitee, Paimio ja Kannus. Hyvinkään suljin heti pois, sillä katsoin ettei mulla ole mitään mahdollisuutta päästä sinne jos Kannus on ensimmäisenä. Näin ollen hain sitten Kannukseen, Kiteelle ja Paimioon.
Kesäkuun tulosten tullessa julki, sain tiedon että olin päässyt Pohjois-Karjalan ammattiopistoon Kiteelle, opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Heippahei lukiot, ei nähdä syksyllä! Nyt vasta alan tajuta, et mun kaikki kaverit jää tänne ja mä lähen pois. Yksin jonnekin kauas Pohjois-Karjalaan. Mitä mä teen siellä? Entä jos en saa kavereita? Paniikki hiipii pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, vielä kun todennäköisesti saavun kouluun viis päivää muita myöhemmin. Niillähän on jo hyvät välit siinä vaiheessa toisiinsa ja mä oon sit yksin siellä Helmin kanssa harjoittelemassa miten seistään päällään, kun ei oo parempaakaan tekemistä. Pitää toivoo et joku jaksais munkin kanssa kaveerata.

Mä en tajuu mitä tälle mun laihdutukselle tapahtui, PUOLI VUOTTA oon jumittanut tässä painossa. Tai no, kyllähän mä yhdessä vaiheessa keväällä painoin kivat 58 kiloa, mikäs sen mukavempaa. Sitä ennen mun maksimipaino on ollut 52 kiloa ja sit kävi näin. Nyt on pudotettu jo 6-7kg, mut vielä on matkaa edessä siihen mun tavoitepainoon. 40kg vieläkin piilee täällä jossain mun haaveissa, ois se vaan niin ihanaa. Saisin ees kerrankin olla pieni. Missä on se aika, kun mulla oli painoa 44 kiloa, oli niin lähellä se ihanan ihana 40kg. Miks mä luovutin? Mä en tiedä.

Tais olla niitä aikoja, kun meillä meni Minnan kanssa poikki. Olinko mä vaan niin rikki, etten pystynyt enää keskittyä siihen? Minna oli mun itsekuri. Se auttoi jaksamaan, sen takia jaksoin yrittää. Sillon kaikki oli viel hyvin, vai oliko? Mä en muista. En tiedä. Ihan sama. Nyt se on mulle tosi rakas ystävä, tuntuu vihdoinkin et oisin päässyt siitä kunnolla yli ja voin olla ylpee itsestäni. Tiiä sitten miten kaikki tunteet nousee pintaan, kun muutan lähemmäs sitä ja tapaamiset on useammin mahdollisia. En mä voi muuta kun toivoa, että oon saanut ne kokonaan selätettyä. Ehkä oon, ehkä en, sen näkee sitten.

Nyt mulla on S'n lupa laihduttaa, mut ei tästä meinaa tulla mitään. Pääsin 50.6kg, mut sit lihoin takasin 52kg, nyt painoa taitaapi olla 51.4kg, joka on aivan liikaa. Haluun uskoa, että pääsen vielä siihen 40 kiloon, mut nyt oon aika epätoivoinen sen suhteen. Mun pitäis saada se mun itsekuri takaisin. Ehkä mä ens jouluna pystyn jo sanomaan ei, kun pitäis syödä mummilla jouluruokaa. Mut sit äiti vois alkaa epäillä ja joutuisin Kiteeltä kotiin. Ei se haittaa jos en viihdy siellä, mut oishan se kiva saada opiskelut saatettua kunnialla loppuun.. 2009 jouluna osasin sanoa ruualle ei, nyt epäröin ja sanon joo, vaikka ääni päässä huutaa älä syö. Huoh.

Miks mun pitää tietää mitä mä haluan elämältäni? Miks mun pitää tietää mitä mä haluun tehdä milloinkin? Miks mun pitää tietää mitä mä haluan syödä huomenna tai ylihuomenna? Entä jos en haluu nyt tietää, entä jos haluun vaan antaa elämän kulkea eteenpäin ja saada tietää vastauksia näihin miljooniin kysymyksiin sit vaan ajallaan? Äiti aina sanoo, että sä et sit tiedä mistään mitään ikinä. Miks mun täytyis tietää? Oon lähes joka kerta sanonut mitä haluun syödä, mut ei se riitä. Sama kun kaikki kaverit ties, että mitä niistä tulee opiskelujen jälkeen, mulla se oli vielä epäselvää. Äiti sanoi, että kyllä se pitäis tässä vaiheessa jo tietää, mut en mä tiennyt. Miks mun ois pitänyt tietää? Hoitokoirankin omistaja sanoi, ettei sekään mun ikäisenä tiennyt vaan lähti lukioon hakemaan jatkoaikaa miettimiselle. En mä tahdo tietää mistään mitään, miks mun pitäis nyt tietääkään?

Toinen koira meiltä lähti, samoiten iskällä meni poikki sen naisystävän kanssa, elikkäs meillä on enää nyt toi Helmi, joka lähtee mun kanssa Kiteellekin. Voi olla, et Helmi ei sopeudu ollenkaan sinne, mut äiti on sanonut et sen saa sit tuoda kotiin tarvittaessa. Australianpaimenkoira mulle tulee toivottavasti vielä tän vuoden puolella, joten voi olla että se kans syrjäyttää Helmin asuntolasta, jos en saa samassa solussa asuvilta lupaa tuoda kahta koiraa. Mietityttää kanssa, että miten saan pennun opetettua sisäsiistiksi asuntolassa, mut sen näkee sitten.
Nyt meillä on saksanpaimenkoiranpentu hoidossa äitin kaverilta (pennen kasvattaja), lähtee kotiinsa taas perjantaina. Pentukuume vaan kasvaa ja oon pennun kanssa kauheesti touhunnutkin kaikkea. Silti en ymmärrä, miten sille on meillä ollessaan tullut remmirähjääjäpiirteitä, vaikka sillä onkin vaan positiivisia koirakokemuksia. Noh, kohta se ei oo enää meidän ongelma!

Eka kuva klik, toka kuva klik, kolmas kuva klik, flickr.com