10

En oo kirjottanut (taas) pitkään aikaan mitään! Aika vaan kuluu niin nopeesti, kun nyt kuukausi on taas kohta vaihtumassa. Vastahan tuli syyskuu ja nyt siirrytään jo lokakuuhun? Hui! Noh, aikahan kuluu täällä kuin siivillä eiku...

Viime viikon lauantaina meillä oli koulupäivä ja mummo & ukki lähti sinä viikonloppuna taas kohti Vantaata ja mä pääsin mukaan kyytiin eikä tarvinnut jäädä Kiteelle mädäntymään. Sain anottua ryhmänohjaajalta sitten keskiviikkoon asti lomaa ja keskiviikkona yhdentoista aikaan juna saapuikin sitten Kiteelle kun palattiin ihanalta "lomalta" takaisin lanttikselle.
Käytiin kotona ollessa ostamassa mulle mummon kanssa uusi takki & kengät sekä vielä jotain koulutavaroita ja muuta mitä täällä nyt sattuu tarvitsemaan. Kivaa takkia ei meinannut löytyä joten nyt mulla on tollainen takki mistä en itseasiassa kauheesti pidä... Oli kyllä kuitenkin paras niistä mitä siellä vaihtoehtoina oli. Voisinkin ton takin kuvan tänne laitella kunhan saan kuvan otettua, nyt en jaksa alkaa kameran kanssa temppuilemaan :D Kengistäkin toki vois jos vaan jaksan ottaa niitä kuvia. Kunhan saan otettua niin voin tähän postaukseen muokata ne kuvat. Takki tais maksaa 79€ ja kengät 29€, oon halpa lapsi. Seuraavalla kerralla kun käyn kotona, ois varmaan aika ostaa mulle talvikengätkin jo... Noooh, katsellaan.

Tää viikonloppu meni sit täysin överiksi. Kivaa on ollut, mut ruokailut ahdistaa. Tekis mieli vaan mennä suihkuun ja saada kaikki taas ulos. En tajua miten voin mättää itteeni niin paljon ruokaa. Tänään tullut syötyä myslejä+jogurttia, kaks sämpylää, neljä lettua, suklaamuffinssin, makaronia ja jauhelihakastiketta ja öööööööö. Mitäs vielä. Varmasti on vielä jotain muutakin mut en vaan muista. Pitäis alkaa laskea taas kaloreita ni sais säännösteltyä tätä jotenkin, mut..en mä jaksais. Noiden suklaamuffinssien kalorimäärän laskin ja tais olla ~149kcal/muffinssi, mut muuta en ookkaan oikeen laskeskellut.
Kivaa on kuitenkin ollut, kun lauantaina tehtiin suklaamuffinsseja ja sit tänään paistettiin lettuja. Mulla on kauhee into leipoa täällä jatkuvasti jotain, mut kenelle mä aina veisin ne mun leipomiset kun itse en saa syödä? Ääää. Jos Susannaa ei ois täällä niin mä varmaan mättäisin noi kaikki muffinssit tässä samantien suihini. Mitäs sitä sitten seuraavaksi leipoisi? Tekis mieli tehdä kerroskiisseliä tässä joku päivä, mut salee mokaan sen kokonaa ja siitä tulee ihan sairaan pahaa :D Vaik mitähän se haittais, ehkä mä sit ens kerralla osaisin..

En tiedä mitä mun pitäis tehdä, pitäiskö alkaa vaan tekee vatsoja, kyykkyjä yms joka ilta vähintään se 20 taas näin alkuun ja siitä lisätä sitä sit pikkuhiljaa. Sit vähintäänkin se tunnin lenkki per päivä. Koirakin ois tyytyväinen jos saisin tällästä toteutettua, mut tää aina kaatuu suunnitteluvaiheeseen. Vaikkakin sillon joskus tein 200 vatsaa päivässä ja mitälie vielä..En tiiä. En mä ikinä tiedä mistään mitään. Jotain ois kuitenkin pakko alkaa tehdä että alkaa paino pudota. Terkkariaika todennäkösesti on ens viikolla tai sitä seuraavalla viikolla, tän viikon ajat peruuntui joten saa nähdä minne saadaan sit Susannan kanssa seuraavat ajat. Ois kiva saada se pian pois alta, mut sit taas toisaalta en haluais sinne missään tapauksessa. Tuli laitettua siihen lappuun kuulakärkikynällä asioita mitä en haluaiskaan välttämättä kertoa. Ääää en tiiä.

En oikeen tiiä mitä tästä koulunkäynnistäkin tulee. Kauheesti esitelmiä mitä en haluais pitää kun ahdistun niin siitä tilanteesta. Kädet tärisee, silmissä sumenee eikä jalat meinaa kantaa ja sit sun pitää kertoa koko luokalle jotain kaskikulttuurista tai jostain laulajasta? Ahdistaa ajatus siitä että mun pitää mennä luokan eteen kertomaan jotain niistä. Voin saada niistä julkaisukelpoiset mut ajatus siitä et meen luokan eteen esittämään ne niin hyrrrrr. Meen terkkarille/kuraattorille jollekin itkemään etten haluu esittää kun stressaan sitä tilannetta niin paljon. Meen ihan lukkoon niissä tilanteissa, muistellen kauhulla ysin vikoja esitelmiä..
Mun pitäs sopia tallituntien pitäjän kanssa et miten korvaan mun 4h poissaolot kun sovittiin et sovitaan asiasta myöhemmin. Ainiin! Mun piti kans kertoa etten naulannut rakentamisessa mun työhanskoja kiinni siihen hyllyyn kun mun piti lyödä nauloja siihen kiinni! Oon niin ylpeä itsestäni :D Ja opettaja sano et me kaikki päästään tästä kurssista läpi kun saha ja vasara pysyy kädessä.

Kamalaa olla täällä, kun äitille on tullut uus koiranpentu sillä aikaa kun oon ollut täällä. Haluais vaan kotiin pusuttelemaan 3kk 2vk vanhaa pikkupentua ♥ Ehkä senkin aika vielä tulee. Eniten stressaa se, että mitä Helmi tykkää siitä että meillä on sellanen pieni adhd-pentu kotona odottamassa kun mennään sinne. No, ehkä sen on parempi taas tottua siihen että siellä on sellanen, vaikka se onkin tykännyt olla ainoona koirana. Asiaanhan ois kuitenkin ollut tulossa muutos kun talvi tulee. Viimeistään talvella kun mulle tulee se oma vauva. Ootan innolla syyslomaa, jotta pääsis kotiin kahtelemaan pentulaista.

Anteeks en jaksa laittaa kuvia laitan sit ens kerralla.

9

Kaikki on lähteneet ja hylänneet mut yksin Kiteelle. Heidistä en kyllä oo varma, mutta (toivottavasti) sekin on poissa, vaik olis kyllä kiva jos täällä ois joku, ahdistavaa olla yksin täällä! On nää viikonloput vaan kamalia :D En taida lähtee Ilomantsiin huomenna, ois voinut päästä Kulhoon mätsäröimään ja näkemään paaaaaaaljon tuttuja mut ei sit jos ei jaksa.. Taidan olla täällä mieluummin kun mökillä mummon&ukin kanssa.
Ärsyttää, en usko et Heidi on tonne jääkaapin päälle jättänyt tollasta leipää, joku kusipää sen sinne jätti ja en uskalla heittää sitä roskiin ennen kuin saan varmuuden et Heidi ei tuu viikonlopuks takasin. Ainon toi leipä varmaan on vituttaa suunnattomasti toi. Tungen ton niiden huoneen oven ali sinne että saa homehtua siihen, sit kun ne tulee sunnuntaina takasin ja talloo sen päälle ni oon onnellinen ♥ Oppis joskus jotain. Ainon kanssa yks pv puhuin kuinka en vaa oo jaksanut siivota nyt, niin seki rupes vaa että joo ei sekää oo jaksanut ja mitä vielä, siellä niiden huoneessa ei oo varmaa ikinä imuroitu tai kerätty tavaroita pois lattialta, ihan järkyttävän näköstä siellä! :--D Tavarat vaa pitkin lattioita kamalia vaatekasoja siellä sun täällä ja voin kuvitella kuinka pölysiä ne sängyn alustat on. Miten ne kestää olla siellä! Helmi välillä käy tutkimusretkillä siellä ja kerta ei Ainoa ja Maijaa haittaa niin antaapi käydä. Ensimmäisenä kun ton päästää pois mun huoneesta se on menossa sen rapsutuskavereiden luo sinne :-D
Emmi yrittää saada kai vaihtoa meidän soluun ja ollaan vähän Susannan kanssa mietitty et aletaan lahjoa Heidiä kunhan saadaan Emmi pidettyä kaukana, ei vaan kumpikaan oikeen tulla sen kanssa juttuun. Mieluummin Heidi ja sen koira kuin Emmi ja sen koira 24/7.

Mun pentu on vapaana vielä ja nyt mulla ois opintotukipaperit täyteltyinä tossa, jos yrittäis opintolainaa saada. Mä tahdon sen pennun se on valloittanut mun sydämen täysin♥ koitan vielä ukille puhua jos se lainais 500€, mut jos ei lainaa niin se ois sit tiedossa papereiden lähettäminen. Oon tehnyt selväksi, ettei mulle tuu urosta, mut nyt oonkin miettinyt et jos Poppy sattuiskin menemään kaupaksi, niin ois siinä vielä toisena vaihtoehtona sen veli josta on tullut tosi upeen näkönen. Mut voi olla, et mulle tulee kuiteen sellanen tooosi ruma auspaityttö josta en tykkää yhtään, mut eihän se oo niin tärkeetä.. Oon liian kauan kattonut aussiekuvia ja nyt on munkin aika saada itselle se oma. Keväästä asti oon tosta haaveillut ja pentu ois kyl niin mahtava♥ Jos laitan noi paperit nyt eteenpäin ja saan kelalta lainantakauksen, niin voi olla että teen elämäni pahimman virheen, mut sit oon ainakin saanut tehdä omien toiveiden mukaan.

Susannan ansiosta en tehnyt eilen kaupassa mitään hirveitä tuhlailuja, jotain tuli ostettua, mut kai aina vähän jotain saa syödä? Oon täysin koukuttunut sisuihin ja noihin vicksin lemon kurkkupastilleihin ♥ oisin ostanu niitä enemmänkin supermarketista mut ne oli loppu, yks aski oli vaa jäljellä :( eilen vedin yhen askin sisuja ja nyt tota toista askia koitan säästellä jos se säilyis vaikka huomiseen niin saisin ehkä mummon ostaa noita lisää...
Viikonloppuna pitäis syödä kanapataa, mut vähän oon miettinyt et jos en söis sitä ollenkaan, ei tee vaan mieli mitään kanapataa, kuulostaa jo oksettavalta. Voin syödä mun hapankorput loppuun ja käydä siwalta ostamassa mandariineja♥
Terveydenhoitajalta oli tullut wilmaan viestiä, että terveystarkastuksista pitää mennä sopimaan sen kanssa, mut en mä halua terveystarkastukseen... On se hienoo et voi aloittaa täällä alusta ja pääs vihdoinkin yhdeksän vuoden jälkeen eroon siitä samasta terkkarista, mut silti.. Enkä tahdo tietää mun painoakaan vielä, se on varmaan likeempänä 70 kiloa kuin 60 kiloa, hyi! Mut onneks oon muistanut joka päivä liikkua ja tehdä kaikkea, eilen mietin oksentamistakin mut jätin sen sit kuitenkin väliin.. Ehkä tää tästä vielä putoo joku päivä. Viikonlopun pitää vähemmillä ruokailuilla niin voi vaikka onnistuakin tää painon pudottaminen. Noh, katellaan päivä kerrallaan.

Vähän toisaalta masentaa olla täällä keskellä ei mitään, mut tähän on alkanut pikkuhiljaa tottua. Vituttaa kyl koko koulu, mut ehkä tätä kestää, se on eri asia et miten kauan mä tuun kestämään. Kunhan ekan vuoden oisin ees täällä niin sit vois kattoa että mitä sitten. Oon miettinyt että ens kevään yhteishaussa voisin sit hakee lähihoitajaksi, eihän mun oo mikään pakko sitä paikkaa ottaa vastaan sit jos en haluakaan sinne, se on vaa ollu toinen mitä oon halunnut kokeilla ja tää ei tunnu just nyt ihan siltä mun alalta :) Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Helmi on onneks sopeutunut tänne hyvin, vähän harmittais viedä se pois täältä nyt kun se on niin onnellinen täällä, mut kyllä se varmaan kotonakin ihan tyytyväinen on. Harmi vaan että täällä ei saa päivittäin seurattua sen rappusten kulkemista, eli ei oikeen näe että onko se lanneranka kipeä vaiko ei.

Oon saanu vähän sisustettua täällä huoneessa, tavarat on alkaneet löytää omia paikkojaan ja mulla on jopa kaks julistetta seinillä, oon miettinyt että jos sais Helmin kuvan tulostettua niin sen vois laittaa sit tohon oveen, joku kiva Emman ottama agilitykuva ois ihana. Sit siihen vois muokata vaikka meidän nimet, mut sit taas ois kiva jos me molemmat oltais siinä ja sellanen kuva mulla on vaan musta ja ponista, ja musta ois aika harhaanjohtavaa jos ovessa ois ponin kuva kun se ei oo ees mun (tai sukulaisen tms....) :--D
Mummoa ja ukkia varten pitäis siivota täällä kunnolla ja palan halusta saada imuroida ton eteisen, vituttaa kun noi kantaa niin paljon sitä hiekkaa sisään ja vielä kävelee paskasilla kengillä ympäri kämppää - eivätkä itse voi siivota jälkiään! Ainon kiusaksi vois ruveta laittelemaan niitä muistilappuja vähän lisää tänne et se kunnolla vittuuntuis. Siinä on yks ihminen jonka kanssa voin puhua hetkittäin, mut hetkittäin mulla menee siihen niin hermot.


eka kuva klick, toka kuva klick, kolmas kuva klick, flickr.com

8

Tässähän tää aika kuluu, viime viikonloppuna pääsin pois Kiteeltä kun kävin Minnan luona ja tais jäädä sekin vierailu sit viimeiseksi. On vaan asioita joita ei kannattais päästää suustaan ulos, vaan sen suunsa voi opetella pitämään kiinni oikeaan aikaan. Ehkä opin ehkä en. Ei mun sitä pitänyt alunperinkään sanoa, mut sit sanoin kuitenkin. Ja se kuuluu niihin hetkiin mitä kadun tosi paljon.
Ens viikonlopun saan olla yksin Kiteellä. Yksin Kiteellä tajuutteko! Kuolen tänne varmaan, Antti on seuraillut meitä ulkona ja havahdun jatkuvasti siihen koulussa ja ulkona kun se tuijottelee mua jossain, onko ees ahdistavaa :( Mitenköhän selviin täällä, Susanna ei oo pelastamassa mua mun surkeilta kokkailuilta ja Antilta, apua mitä teen! Oon riippuvainen siitä täällä keskellä ei mitään, varmaan uskallan ees yksin lähtee kävelemään tonne! :D

Mun piti jättää laihdutus, mut nyt koitan vaan muistaa joka ilta tehdä kaikkea. Kattelin tässä yks päivä vanhoja kuvia ja mun on pakko päästä takaisin siihen. Tänne on pakko saada hankittua se vaaka ja haluun tonne kuntosalille sen avaimen. Onneks mulla on Susanna, joka lähtee varmasti mun mukaan aina kaikkialle ♥ Kohta pääsee kotiin ja pääsen käymään vaa'alla ja jos se näyttää yli 60 kilon niin en tiedä mitä teen. Ahdistaa jo ajatus, että painaisin niin paljon. Mut en ihmettelis jos painaisinkin, sen verta oon kokoa kasvanut täällä....

Tänään kun lähdettiin Susannan kanssa käyttään Helmiä, ajattelin et voitais käydä pellolla niin voisin muistutella tolle koiralle että mitä se toko onkaan. Oon nimittäin päättänyt, että me käydään kokeessa vielä tänä vuonna. Missä ja milloin, se on vielä epäselvää. Muttajoo, jotta aihe ei täysin hairahtuisi johonkin kuulumattomaan taas kerran, niin treeniliivin vetäessä päälle, tajusin että se käy mulle pieneksi! Viime talvena mulle mahtui päälle 3XS liivi niin että oli toppatakki alla ja nyt mulla oli huppari päällä ja 2XS oli tosi tiukka päällä ja luulin tukehtuvani. Anteeks mitä täällä Kiteellä on nyt oikeen tapahtunut?! Noh, ainakin on alettava tehdä jotain itelleni oikeasti, mä haluan joululahjaksi sen 3XS treeniliivin ja sehän menee mun päälle vaikka mulla on toppatakki.
Koirajutuista ette jää muutenkaan paitsi, pakkohan mun on sit kertoa miten meidän tokoilut meni ja angstata jostain kamaluudesta. Helmi ei halunnut yhtään keskittyä koko tokoon ja oli kyllä aika naurettavaa se koko touhu. Ja silti haluun lähtee yrittää sitä ykköstulosta vielä tänä vuonna. Voivoi. Se mun aussiepentu mistä haaveilin jo keväällä on vieläkin vapaana. Teki mieli alkaa itkeä kun siitä oli lisätty uutta kuvaa ja vieläkään ei oo tytsyllä kotia. Miksei äiti voi ymmärtää, että mä haluan just ton pennun? Se oli se mun pikku pystykorvasylikoira-aussie, joka oli niin vastustamattoman ihana ♥ Ja pentutestin perusteella olis ihanteellinen harrastus- ja kilpailukoira, eli just se mun koira. Ei mua haittaa vaikka se on kohta 6kk vanha, mä tahdon sen silti. Se vallotti mun sydämen niin totaalisesti ettei mitään rajaa.

S'n jätin sit tässä... joku päivä. En muista tai tiiä. Se on mulle tositositosi tärkee, ystävä. Ei missää seurustelussa oo nyt mitää järkee, kun voitais nähdä kerran vuodessa tai puolessa vuodessa, enkä sit tiedä onko se koskaan ollut mulle mitään enempää kuin kaveri. Kyl ehkä joskus olin ihastunut mut en tiedä sit muuta. Noh, ei sille voi mitään. Joskus käy näin. Ajattelin sit, että kerrankin ois korkee aika ajatella myös itseäni ja tässä sitä sit ollaan ja oon itseasiassa tosi tyytyväinen tähän päätökseen ♥ Kyl voin kaverimielessä nähdä tota vielä ja mielelläni oon sen kaverikin, mut ei muuta. Katotaan sit joskus tulevaisuudessa uudelleen jos tilanteet muuttuu. Nyt haluun keskittyy tähän hetkeen täällä enkä mihinkään ylimääräiseen ja uskon että tää on tää täysin oikee ratkaisu.
Täällä on yks täysin kusipää jätkä mistä mun mielipide on kuiteen alkanut vähän muuttumaan kun ollaan tutustuttu enemmän, mut..noh, katotaan mitä tästäki vielä tulee. Kaikki sanoo etten saa puhuu sille kun se on niin idiootti, mut mähän oon tällänen idioottimagneetti kun oon sellanen itekkin, että pakkohan mun on sille vaan jutella aina vaik kaikilla muilla menee hermot kun se tulee paikalle ja ne vaihtaa maisemaa :D Se on vaan niin hassu et----apua mitä tää nyt on :D Ehkä munki pitäis vaan alkaa ns. syrjiä sitä mut...en mä tahdo! Ehkä mun pitäis viettää vähemmän aikaa sen seurassa niin en alkais seota päästäni :D

Anteeks en jaksa lisää kuvia tälläkää kertaa, ehkä mä edittailen niitä huomenna tähän jos jaksan sillonkaan :D

7

Mun ei pitänyt kirjottaa tänne(kään) enää mitään, mut sit tulinkin toisiin aatoksiin ja jos vaikka jättäisin nyt ne blogien vaihtelut sikseen...

Me ollaan nyt siis Kiteellä ja koti-ikävää on havaittavissa ja oisin kyllä viittä vailla valmis lähtees kotia. Ei yhtään huvittais olla täällä, mut kaipa se on pakko jossain olla kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Oon miettinyt jos lähtisin Vantaalle opiskelemaan lähihoitajaksi, mut onkohan sekään sit sitä mitä mä haluan.. Yhteishaussa mulla oli periaatteessa kaks vaihtoehtoa, joko haen pelkästään eläintenhoitajaksi tai sitten haen myös lähihoitajaksi. Noh, täällä sitä ollaan ja ainakin eka jakso pysytään kerta oon jo parilla Joutsenen tunnilla käynyt (ja ne on oikeesti sellasta kuolemaa että)!
Helmi on sopeutunut superhyvin ja mäkin oon saanut uusia kavereita, vaikka kolme niistä on jo lopettanut ja taitaapa olla enää kaks jäljellä.. Onneks täällä on kuitenkin silleen mukavaa porukkaa ja tulee suurimman osan kanssa toimeen vaikkei ookkaan kavereita näiden kanssa. Susannan ja sen serkun kanssa ollaan käyty lähes päivittäin pitkällä lenkillä, Helmi on päässyt juoksentelemaan irti, vaikkakin se on oppinut taas karkaamisen taidon.

Meillä on ollut nyt täällä sit metsänhoitoa, tallijuttuja, rakentamista ja ens viikolla alkaa navetta (lypsäminen). Metsänhoidossa meinas suurinpiirtein kuolla, kuka jaksaa kuunnella 3-4h kun joku selostaa metsistä? Ei kukaan. Noh, tallijutut oli siihen asti jees, että me seistiin tallilla heinäpaalien luona ja kuunneltiin kun opettaja selosti meille mitä hevosen kivennäisrehu sisältää (prosenttimäärät). Ja se ei ollut ihan sitä mitä olin ajatellut. Kiinnostais kuitenkin taas alottaa ratsastus, mut ei täällä mitää alkeiskursseja järjestetä ja sellasen haluun kuiteen käydä. Rakentaminen oli sit kans jotain ihan järkyttävää. Mä oon henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö ja sit mulle annetaan vasara käteen että lyöppäs toi naula tohon. Pitkään tuijotin vaan eteeni ennen kuin uskalsin tehdä jotain enkä ees lopulta yhtään naulaa saanut lyötyä kiinni kokonaan.... Sahaaminen meni erittäin hitaasti, mutta se kuitenkin sujui! En ymmärrä miks mun pitää osata rakentaa jotain (tässä tapauksessa laituri?)..

Nää asuintoverit tässä solussa oli ekassa kämpässä tosi jees, mut sillä tytöllä oli sakemanni, jonka takia me vaihdettiin sitten solua Susannan kanssa samaan. Piiahan lähti ekana yönä pois ja hylkäs mut yksin sinne kämppään, mut olin niin väsynyt etten tajunnut siitä kuin vasta aamulla että se oli oikeesti lähtenyt pois kokonaan. Tässä tokassa solussa porukka vaikutti tosi mukavalta siihen asti, että yks 17-18v tyttö alko paiskoa ovia ja huutamaan kun pyydettiin sitä siivoamaan keittiössä jälkensä ja yks sit popittaa koko ajan täällä ja sen koira osaa hyvin huutaa täällä jatkuvasti. Ilman Susannaa en varmaan jaksais täällä ollenkaan, mut onneks se ei ainakaa vielä oo lopettamassa ♥

Suoraan sanottuna oon ollut aika rikki nää viimiset pari viikkoa, yhdestä henkilöstä en kuullut mitään ennen tätä päivää ja se oli kyllä jotain aivan hirveetä. Nyt kun menee toiset pari viikkoa niin mun pää oikeasti hajoaa. Se saa mut puhumaan asioista, joista oon kauheen epävarma puhumaan ja onnistuu piristämään tosi hyvin mun päivää. Parilla sanalla se saa mun maailman kaadettua ja parilla sit taas musta niin onnellisen ettei mitään rajaa. Ja silti en sais puhua sille.

Laihdutus mulla on mennyt ihan perseelleen, nyt ois hyvä hetki päästää irti jos mä pystyisin. Mut musta tuntuu etten oo vielä valmis päästään siitä irti, joten taidan taas takertua paremmin kiinni ja keskittyä siihen että saan sen aloitettua kunnolla taas. Oon lihonut varmaan kymmenen kiloa tänä aikana kun ollaan oltu Kiteellä ja kuten jokainen varmasti tajuaa, se on ihan järkyttävä luku. Mä en ikinä saa 20 kiloa pois. Ehkä saisin jos uskoisin itseeni, mut se kuulostaa niin mahdottomalta, että en taida uskoa. Mut kyllä mä kymmenen saan vielä, sen mä tiedän.

Anteeks en jaksanut kaivaa kuvia kun oon väsynyt.

6

Eilen käytiin Turun seudulla koiranäyttelyssä. Helmi ei aluks meinannut tulla toimeen Katjan (eräs kenen kyydillä sinne näyttelyyn päästiin) koiran kanssa mut kotimatkalla tää koira olikin jo ihan kiva.
Aamulla seiskan aikaan söin kaks leipää ja sen vähäisen syömisen huomas neljän aikaan näyttelypaikaklla kun kädet vaan täris ja huimas järjettömän päänsäryn kera. Auringonpaisteella oli varmasti osansa mun järkyttävään oloon. Söin kaks pientä lihapullan palaa, kun alkoi heikottaa enemmänkin. Pysähdyttiin takastulomatkalla sit heseen josta otin juustoaterian mukaan kun Katja otti kerroshampurilaisen. Ranskalaiset maistu pahoilta joten syötin niitä sitten Helmille pari, juomana tietty sprite zeroa, mut kaikkea en jaksanut juoda ennen kuin jatkettiin matkaa heseltä joten heitin ne sit roskiin. Kuten aina, hampurilaisen sisältä ongin suolakurkut pois :-D Kotona illalla söin sit pari palaa suklaata, sipsejä ja ranskanleipää. Vaaka näyttää varmaan +500kg mut ei voi mitään. Tää päivä sit vähemmillä syömisillä niin eiköhän saada se maanantaiks näyttää vähemmän.......

Selkä paloi tuolla näyttelyissä aika mahtavasti ja on kyl ihan sen tuntunenkin. Paitaa kun laitto päälle aamulla niin oisin voinut itkeä, sen verta sattui. Ois vaan palanut tällä kertaa myös olkapäät, mut pitiki toi selkä.. Sen siitä saa kun ei laittanut aurinkorasvaa tarpeeksi ja istui kehänlaidalla selkä aurinkoon päin pari tuntia. Olkapäihin taisin laittaa sitä rasvaa enemmän kuin muualle selkään, siitä johtuu varmaan se että olkapäät ei oo palaneet mut muuten on, ens kerralla villapaita päälle kun mennään näyttelyyn..

Ja kaikista tärkein asia, Helmi sai näyttelystä erinomaisen, muttei sertinarvoista eikä sijoittunut luokassaan. Ainoa, ketä sai sertinarvoisen oli Geeba, joka ei yllättänyt ketään. Yhdestätoista veteraaninartusta vain kuusi sai erinomaisen ja tuomari jakoi paljon erittäin hyvää ja hyvääkin ilmeisesti, joten ollaan tosi tyytyväisiä erinomaiseen, vaikkei sertinarvoista saatu vieläkään. Ehkä vielä joskus, onneks me ei suomesta sertejä tarvitakaan ;)

eka kuva klik, flickr.com

5

Tuntuu, et kirjoittaisiin jotain päiväkirjaa, vaik päiväkirjatyyppistähän tää taitaa enemmän ollakin. En oo päiväkirjaa kirjottanut piiiiitkään aikaan, siinä vaiheessa kun siirryin miljoonaan eri blogiin, hylkäsin julmasti päiväkirjat. Blogit on selkeesti tulevaisuutta ja päiväkirjat menneisyyttä. Joskus nuorempana oli ihan arkipäiväistä kirjottaa päiväkirjaan joka ilta, mut nyt on vaan helpompi ja mukavempi kirjottaa koneella blogiin.

Hmmh. Aamulla herätys kymmeneltä, leivän syönti aamupalaksi ja sit koirat ulos. Sen jälkeen kohti bussipysäkkiä ja viemään hoitokoiraa lenkille. Jalka taas oireili tiistaisista kyykyistä + entinen ns. polvivamma vaivasi, mut päätin että kerta rahalle tarvetta niin todellakin lähden käyttämään sen koiran. Koko matka oli yhtä tuskaa, kun jouduit kävellä pysäkeille ja vielä koiran kanssa ulkona. Lopulta tyydyttiin hoitokoiran kanssa vaan 20min pikkulenkkiin, sillä musta tuntui että jalka kuolee ihan oikeasti.
Illalla sit vähän ennen viittä lähdettiin ton hoitopennun kanssa kohti Helsinkiä, jossa oli match show. Tarkoitus oli mennä vähän totuttelemaan sen kanssa suuressa koirajoukossa olemiseen ja tyttö olikin tosi reipas! Aluks epäröi hirveesti miten käyttäytyä, mut sen jälkeen kaikki koirat oli tosi kivoja ja oli kivaa kun ihmiset tuli rapsuttelemaan. Ja mikä parasta, sai juoda vettä niin paljon kun halusi! Tolla on tapana meillä kotona juoda vettä turhan paljon ja tuolla sit katsoin paremmaksi antaa sen juoda turhan paljon, kuin turhan vähän. Mieluummin jatkuvasti pissaava koira, kuin koira kenellä on lämpöhalvaus sen takia ettei se oo saanut juoda. Päästiin kokeilemaan junaa, bussia ja ratikkaa, ehdotin kaverille et oltais viel metro käyty testaamassa mut jätettiin sit väliin.

Oli kiva päivä, vaikka tulikin syötyä aivan liikaa. Aamulla siis pala maalaisviipaileita (eli yks pala vaaleaa leipää) ja kahden aikaan aloin grillata makkaraa ja uuniin meni ranskalaiset tän kaveriksi. Ja kun tulin lenkittämästä hoitokoiraa, tuli käytyä K-marketista ostamasta 0,5l Sprite zeroa ja sen lisäksi Lipsi vadelma -mehujää tai mitä ovatkaan. Sit kun kävin automaatilla kattoo oliko rahat tulleet tilille, niin sen kunniaksi kävin Valintatalosta ostamasta Maraboun Daim -suklaalevyn, josta söinkin yli puolet tän päivän (eilisen päivän) aikana. Söin puoltoista grillimakkaraa ja siinä mukana vähän ranskalaisia. Kaverin kanssa käytiin Alepassa tuolla Helsingissä ollessa ja sieltähän ostin lihapasteijan ja pikkupussin pantterikarkkeja. Kotona sit söin vielä pari viinirypälettä, vaikka kello oli jo aivan liikaa.
Onneks tuli sentään ees vähän liikuttua, se kuluttaa ees osan tosta järkyttävästä ruokamäärästä. Painoa oli tänään aamulla 51,3kg, huomenna se on sit taas noussut mut huomenna ei ookkaan varaa lähtee minnekään, niin ei tuu karkkiakaan ostettua. Suklaa ja pantterikarkit on kaks mun suurimpia paheita, sprite & coca cola zerojen lisäksi.

Äitin kanssa puhuttiin tänään siitä, kuinka mullakin on ruvennut polvi ongelmoimaan. Meillä liikkuu sitä kuulema suvussa äitin puolella enemmänkin ja mummi oli äitille aikoinaan sanonut, että mee vaan lääkäriin sen polven kanssa niin ne sanoo että joku siinä on mut sitä ei voi hoitaa. Tätä äiti veikkasi mullekin sit sanottavan. Äidillä kuten mullakin polvi välillä muljahtelee silleen pois paikoiltaan, eikä sillä voi kunnolla astua. Mulla tätä tekee useimmiten vasen polvi, kerran on oikeakin polvi alkanut ongelmoida.
Mietin myös tänään bussissa, että voiskohan mulla olla tullut käteen maksaläiskiä, kun on ihan hassuja täpliä tohon tullut. Yhdessä vaiheessa mulle tuli kaulaan, mut sieltä ne lähti sit kans pois. Jo parin vuoden ajan mulla on ollut tollanen maksaläiskä oikeassa kyljessä, vaik terveydenhoitaja puhukin jostain kahviläiskistäkin kun kävin sille näyttämässä.

Huomenna taas uusi päivä ja pitää keksiä jotain kivaa tekemistä. Hoitopentu lähtee perjantaina ja tulee varmasti niiiiiin kova ikävä mun rakasta :( ♥

eka kuva klik, toka kuva klik, flickr.com

4

Alitajunnassani mä tiesin jo tolloin joulukuussa, että haluun työskennellä eläinten kanssa. Yhteishaku oli tulossa, mut mä vaan alistuin kohtalooni että meen lukioon ja siinä se. Siinä ois aikaa miettiä, et mitä mä oikeesti haluun tehdä. Mut sit kuukaus ennen yhteishakua keksin, että musta vois oikeesti tulla eläintenhoitaja. Kannuksessa toimi eläintenhoitajakoulutus, jolla oli erikoisempi nimike, kennelala. Olin lukenut siitä paljon kaikkea kivaa, mut en silti ollut tajunnut, että voisin oikeesti hakea sinne.

Löysin paljon muitakin kivoja kouluja, missä opiskella eläintenhoitajaksi, kuten mm. Hyvinkään Hyria ja Mäntsälän Keuda, eikä unohdeta Kiteen ammattiopistoakaan, eikä Kajaaninkaan (?) koulua ja mukana oli vielä Paimionkin opisto, paljon oli vaihtoehtoja, mut lopulta ne karsiutui yksitellen pois. Oli enää jäljellä Hyvinkää, Kitee, Paimio ja Kannus. Hyvinkään suljin heti pois, sillä katsoin ettei mulla ole mitään mahdollisuutta päästä sinne jos Kannus on ensimmäisenä. Näin ollen hain sitten Kannukseen, Kiteelle ja Paimioon.
Kesäkuun tulosten tullessa julki, sain tiedon että olin päässyt Pohjois-Karjalan ammattiopistoon Kiteelle, opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Heippahei lukiot, ei nähdä syksyllä! Nyt vasta alan tajuta, et mun kaikki kaverit jää tänne ja mä lähen pois. Yksin jonnekin kauas Pohjois-Karjalaan. Mitä mä teen siellä? Entä jos en saa kavereita? Paniikki hiipii pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, vielä kun todennäköisesti saavun kouluun viis päivää muita myöhemmin. Niillähän on jo hyvät välit siinä vaiheessa toisiinsa ja mä oon sit yksin siellä Helmin kanssa harjoittelemassa miten seistään päällään, kun ei oo parempaakaan tekemistä. Pitää toivoo et joku jaksais munkin kanssa kaveerata.

Mä en tajuu mitä tälle mun laihdutukselle tapahtui, PUOLI VUOTTA oon jumittanut tässä painossa. Tai no, kyllähän mä yhdessä vaiheessa keväällä painoin kivat 58 kiloa, mikäs sen mukavempaa. Sitä ennen mun maksimipaino on ollut 52 kiloa ja sit kävi näin. Nyt on pudotettu jo 6-7kg, mut vielä on matkaa edessä siihen mun tavoitepainoon. 40kg vieläkin piilee täällä jossain mun haaveissa, ois se vaan niin ihanaa. Saisin ees kerrankin olla pieni. Missä on se aika, kun mulla oli painoa 44 kiloa, oli niin lähellä se ihanan ihana 40kg. Miks mä luovutin? Mä en tiedä.

Tais olla niitä aikoja, kun meillä meni Minnan kanssa poikki. Olinko mä vaan niin rikki, etten pystynyt enää keskittyä siihen? Minna oli mun itsekuri. Se auttoi jaksamaan, sen takia jaksoin yrittää. Sillon kaikki oli viel hyvin, vai oliko? Mä en muista. En tiedä. Ihan sama. Nyt se on mulle tosi rakas ystävä, tuntuu vihdoinkin et oisin päässyt siitä kunnolla yli ja voin olla ylpee itsestäni. Tiiä sitten miten kaikki tunteet nousee pintaan, kun muutan lähemmäs sitä ja tapaamiset on useammin mahdollisia. En mä voi muuta kun toivoa, että oon saanut ne kokonaan selätettyä. Ehkä oon, ehkä en, sen näkee sitten.

Nyt mulla on S'n lupa laihduttaa, mut ei tästä meinaa tulla mitään. Pääsin 50.6kg, mut sit lihoin takasin 52kg, nyt painoa taitaapi olla 51.4kg, joka on aivan liikaa. Haluun uskoa, että pääsen vielä siihen 40 kiloon, mut nyt oon aika epätoivoinen sen suhteen. Mun pitäis saada se mun itsekuri takaisin. Ehkä mä ens jouluna pystyn jo sanomaan ei, kun pitäis syödä mummilla jouluruokaa. Mut sit äiti vois alkaa epäillä ja joutuisin Kiteeltä kotiin. Ei se haittaa jos en viihdy siellä, mut oishan se kiva saada opiskelut saatettua kunnialla loppuun.. 2009 jouluna osasin sanoa ruualle ei, nyt epäröin ja sanon joo, vaikka ääni päässä huutaa älä syö. Huoh.

Miks mun pitää tietää mitä mä haluan elämältäni? Miks mun pitää tietää mitä mä haluun tehdä milloinkin? Miks mun pitää tietää mitä mä haluan syödä huomenna tai ylihuomenna? Entä jos en haluu nyt tietää, entä jos haluun vaan antaa elämän kulkea eteenpäin ja saada tietää vastauksia näihin miljooniin kysymyksiin sit vaan ajallaan? Äiti aina sanoo, että sä et sit tiedä mistään mitään ikinä. Miks mun täytyis tietää? Oon lähes joka kerta sanonut mitä haluun syödä, mut ei se riitä. Sama kun kaikki kaverit ties, että mitä niistä tulee opiskelujen jälkeen, mulla se oli vielä epäselvää. Äiti sanoi, että kyllä se pitäis tässä vaiheessa jo tietää, mut en mä tiennyt. Miks mun ois pitänyt tietää? Hoitokoirankin omistaja sanoi, ettei sekään mun ikäisenä tiennyt vaan lähti lukioon hakemaan jatkoaikaa miettimiselle. En mä tahdo tietää mistään mitään, miks mun pitäis nyt tietääkään?

Toinen koira meiltä lähti, samoiten iskällä meni poikki sen naisystävän kanssa, elikkäs meillä on enää nyt toi Helmi, joka lähtee mun kanssa Kiteellekin. Voi olla, et Helmi ei sopeudu ollenkaan sinne, mut äiti on sanonut et sen saa sit tuoda kotiin tarvittaessa. Australianpaimenkoira mulle tulee toivottavasti vielä tän vuoden puolella, joten voi olla että se kans syrjäyttää Helmin asuntolasta, jos en saa samassa solussa asuvilta lupaa tuoda kahta koiraa. Mietityttää kanssa, että miten saan pennun opetettua sisäsiistiksi asuntolassa, mut sen näkee sitten.
Nyt meillä on saksanpaimenkoiranpentu hoidossa äitin kaverilta (pennen kasvattaja), lähtee kotiinsa taas perjantaina. Pentukuume vaan kasvaa ja oon pennun kanssa kauheesti touhunnutkin kaikkea. Silti en ymmärrä, miten sille on meillä ollessaan tullut remmirähjääjäpiirteitä, vaikka sillä onkin vaan positiivisia koirakokemuksia. Noh, kohta se ei oo enää meidän ongelma!

Eka kuva klik, toka kuva klik, kolmas kuva klik, flickr.com