7

Mun ei pitänyt kirjottaa tänne(kään) enää mitään, mut sit tulinkin toisiin aatoksiin ja jos vaikka jättäisin nyt ne blogien vaihtelut sikseen...

Me ollaan nyt siis Kiteellä ja koti-ikävää on havaittavissa ja oisin kyllä viittä vailla valmis lähtees kotia. Ei yhtään huvittais olla täällä, mut kaipa se on pakko jossain olla kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Oon miettinyt jos lähtisin Vantaalle opiskelemaan lähihoitajaksi, mut onkohan sekään sit sitä mitä mä haluan.. Yhteishaussa mulla oli periaatteessa kaks vaihtoehtoa, joko haen pelkästään eläintenhoitajaksi tai sitten haen myös lähihoitajaksi. Noh, täällä sitä ollaan ja ainakin eka jakso pysytään kerta oon jo parilla Joutsenen tunnilla käynyt (ja ne on oikeesti sellasta kuolemaa että)!
Helmi on sopeutunut superhyvin ja mäkin oon saanut uusia kavereita, vaikka kolme niistä on jo lopettanut ja taitaapa olla enää kaks jäljellä.. Onneks täällä on kuitenkin silleen mukavaa porukkaa ja tulee suurimman osan kanssa toimeen vaikkei ookkaan kavereita näiden kanssa. Susannan ja sen serkun kanssa ollaan käyty lähes päivittäin pitkällä lenkillä, Helmi on päässyt juoksentelemaan irti, vaikkakin se on oppinut taas karkaamisen taidon.

Meillä on ollut nyt täällä sit metsänhoitoa, tallijuttuja, rakentamista ja ens viikolla alkaa navetta (lypsäminen). Metsänhoidossa meinas suurinpiirtein kuolla, kuka jaksaa kuunnella 3-4h kun joku selostaa metsistä? Ei kukaan. Noh, tallijutut oli siihen asti jees, että me seistiin tallilla heinäpaalien luona ja kuunneltiin kun opettaja selosti meille mitä hevosen kivennäisrehu sisältää (prosenttimäärät). Ja se ei ollut ihan sitä mitä olin ajatellut. Kiinnostais kuitenkin taas alottaa ratsastus, mut ei täällä mitää alkeiskursseja järjestetä ja sellasen haluun kuiteen käydä. Rakentaminen oli sit kans jotain ihan järkyttävää. Mä oon henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö ja sit mulle annetaan vasara käteen että lyöppäs toi naula tohon. Pitkään tuijotin vaan eteeni ennen kuin uskalsin tehdä jotain enkä ees lopulta yhtään naulaa saanut lyötyä kiinni kokonaan.... Sahaaminen meni erittäin hitaasti, mutta se kuitenkin sujui! En ymmärrä miks mun pitää osata rakentaa jotain (tässä tapauksessa laituri?)..

Nää asuintoverit tässä solussa oli ekassa kämpässä tosi jees, mut sillä tytöllä oli sakemanni, jonka takia me vaihdettiin sitten solua Susannan kanssa samaan. Piiahan lähti ekana yönä pois ja hylkäs mut yksin sinne kämppään, mut olin niin väsynyt etten tajunnut siitä kuin vasta aamulla että se oli oikeesti lähtenyt pois kokonaan. Tässä tokassa solussa porukka vaikutti tosi mukavalta siihen asti, että yks 17-18v tyttö alko paiskoa ovia ja huutamaan kun pyydettiin sitä siivoamaan keittiössä jälkensä ja yks sit popittaa koko ajan täällä ja sen koira osaa hyvin huutaa täällä jatkuvasti. Ilman Susannaa en varmaan jaksais täällä ollenkaan, mut onneks se ei ainakaa vielä oo lopettamassa ♥

Suoraan sanottuna oon ollut aika rikki nää viimiset pari viikkoa, yhdestä henkilöstä en kuullut mitään ennen tätä päivää ja se oli kyllä jotain aivan hirveetä. Nyt kun menee toiset pari viikkoa niin mun pää oikeasti hajoaa. Se saa mut puhumaan asioista, joista oon kauheen epävarma puhumaan ja onnistuu piristämään tosi hyvin mun päivää. Parilla sanalla se saa mun maailman kaadettua ja parilla sit taas musta niin onnellisen ettei mitään rajaa. Ja silti en sais puhua sille.

Laihdutus mulla on mennyt ihan perseelleen, nyt ois hyvä hetki päästää irti jos mä pystyisin. Mut musta tuntuu etten oo vielä valmis päästään siitä irti, joten taidan taas takertua paremmin kiinni ja keskittyä siihen että saan sen aloitettua kunnolla taas. Oon lihonut varmaan kymmenen kiloa tänä aikana kun ollaan oltu Kiteellä ja kuten jokainen varmasti tajuaa, se on ihan järkyttävä luku. Mä en ikinä saa 20 kiloa pois. Ehkä saisin jos uskoisin itseeni, mut se kuulostaa niin mahdottomalta, että en taida uskoa. Mut kyllä mä kymmenen saan vielä, sen mä tiedän.

Anteeks en jaksanut kaivaa kuvia kun oon väsynyt.